Mietintämyssyn alta

Nylon Beat – Nylon Beat (1996) Osa 1

Esimakua ensikokemuksille

Joulukuussa 2019, kyllästyneenä differentiaali- ja integraalilaskennan tenttiin kertaamiseen, kuuntelin Nylon Beatin ensimmäisen studioalbumin ensimmäistä kertaa alusta loppuun. Minulle syntyi heti vastustamaton tarve levittää Nylon Beatin (1996) ilosanomaa jokaiselle kanssani iltaa viettävällä henkilölle hiljaisista opiskelija-asuntojen kotibileistä pukukoodillisiin illalliskutsuihin. En usko, että kovin monelle, joka minut tuollaisena hetkenä kohtasi, on jäänyt erityisen selkeää kuvaa jakamistani analyysin rippeistä. Moni kuulijakunnastani toki tunsi Nylon Beatin ja oli kuullut singlejä kyseiseltä levyltä. Jotkut jopa mielsivät (muinaisen) itsensä faneiksi, ja olivat joskus omistaneet duon levyn tai kasetin.

Sadas MTV-CD!”

Tästä ensimmäisestä kuuntelukerrasta on kulunut nyt jo muutama vuosi. Odotin, että kiintymykseni tähän levyyn sekä Nylon Beatin muuhun tuotantoon hiipuisi ajan saatossa, mutta vastoin omia odotuksiani Nylon Beat on levy, josta en pääse irti. Pikkuhiljaa ne yksittäiset oivallukset, joita heittelin pahaa aavistamattomille keskustelukumppaneille, kuten ”Tiesitkö, että Rakastuin mä looseriin on hyvä, mutta ei suinkaan paras kappale tältä levyltä?” tai ”Jos Nylon Beatin debyyttilevyn kappaleet olisivat eri järjestyksessä, sitä pidettäisiin mestariteoksena, eikö?” sekä ”Oletko sinäkin sitä mieltä, että Hei – me tehdään ydinkoe kertoo neitsyyden menettämisestä?” alkoivat muovautua tarinaksi. Ja viimein, näiden vuosien jälkeen, olen päättänyt jäsennellä nuo ajatukset tarinaksi, jota kutsun esseeksi. Koska minulla on paljon sanottavaa, olen jakanut tämän kokemuksen kolmeen osaan. Ensimmäinen niistä on jo alkanut.

Nylon Beatin ensimmäisen levyn ensimmäinen kappale on Satelliitti irrallaan. Satelliitti irrallaan ei ollut lainkaan mitä odotin. Tämä kappale on syystäkin Nylon Beatin diskografian kronologisesti ensimmäinen kappale. Yhä näiden vuosien jälkeen (on niitä ollut melkein viisi) koen Satelliitin kuvailun haastavaksi. Kuten kuulija tulee huomaamaan, Nylon Beatin parhaat kappaleet ovat transsendentaalisia: ne nostavat kuulijan tasolle, jonka olemassaolosta tämä ei ole ennen tiennytkään. Satelliitissa Jonna ja Erin saapuvat jostakin ihmiselle saavuttamattomasta maailmasta, ja virittävät kuulijan omalle taajuudelleen.

Nylon Beat – Satelliitti irrallaan (YouTube-linkki)

Kappaleen ensimmäisillä sekunneilla mystinen laite tekee ääntä, ja itse olen mieltänyt tämän laitteen avaruusalukseksi, tai satelliitiksi, joka liikkuu tyhjiössä kuulijaa kohti. Alussa laite kuin hengittää, mutta pian nämä hengähdykset katoavat ja tilalle tulee nopean liikkeen tunteen herättävä, jopa hieman ahdistava, aaltoilevaa tai spiraalista liikettä kuvaava ääni. Pian koneen hengitys vaimenee, ja musiikki alkaa.

Satelliitti irrallaan kerää pitkähkön intronsa aikana usean eri ääniraidan mukaansa ennen kuin itse laulu alkaa. Käytetyt elektroniset instrumentit tuovat itselleni mieleen lapsuuden kuvitelmien ulkoavaruuden äänimaiseman – loputtoman pimeyden, jonka keskeltä ihminen voi kuitenkin löytää lämpöä toisesta ihmisestä. Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirja lienee 1980-luvun optimistisuudessaan ollut loppujen lopuksi suurin vaikutus omaan avaruudenkuvaani, ja siitä jääneet jäljet ohjaavat ajatuksiani vielä nykyäänkin. Myönnettäköön, että jos nykypäivänä avaisin kyseisen teoksen, kokisin todennäköisesti pelonsekaista hilpeyttä hyperkapitalistisesta 3000-luvusta, joka teoksessa esitetään. Mauri Kunnaksen lapsille ja lapsenmieliselle antama maailma neonvaloista ja pizzoista peruskoulun luokkaretkellä tyhjiössä – onko sen parempaa kuvausta Nylon Beatin ilmestymiselle laman jälkeiseen Suomeen?

Ajatonta matkaa täällä seikkaillaan
Sua etsin yhä vain


– Satelliitti irrallaan

Laulu alkaa, ja heleät äänet kertovat Sen Toisen etsimisestä. Nuoressa on herännyt rakkaudenkaipuu, ja sielunkumppanuuden läpi elämän kestävä haku on alkanut. Tämä hellyttävän naiivi mutta monelle samaistuttava tunne on Nylon Beatin teema. Rakkauden etsintä johtaa ensimmäisiin kokemuksiin kiintymyksen eri tasojen kanssa: kouluihastukseen, kesäheilaan, ensirakkauteen, kaukosuhteeseen, seksuaaliseen haluun ja sen toteuttamiseen sekä ensimmäisen parisuhteen taakse jättöön. Satelliitti irrallaan enteilee näitä kokemuksia. Ihminen on vanki omassa mielessään, ja tahattomalta itsekeskeisyydeltään tuntee olevansa yksin oman mielensä pimeydessä. Vuoden 1995 animaatiomestariteoksessa Neon Genesis Evangelion ihmisten mieliä erottavat AT-kentät (”Absolute Terror Field / A.T. Field”), ja sekä suurin halumme että pelkomme on näiden yksilöllisyyden muurien madaltaminen ja toisen ihmisen päästäminen niiden läpi.

Satelliitissa mielemme ovat tekokuita, jotka eivät vielä kierrä toista taivaankappaletta. Jokaisella esineellä on vetovoima, joka jatkuu teoriassa loputtomasti, vaikka heikkeneekin käytännössä olemattomaksi mitä kauemmas mennään. Tuota jokaisen kappaleen koko maailmankaikkeuden kattavaa vetovoimaa ei voi paeta: Se kytee mielemme perukoissa avaruuskohinana, odottaen kipinää, joka sytyttäisi romanttisen ja eroottisen läheisyyden kaipuun. Syttyy tämä palo koskaan tai ei, Satelliitti irrallaan kertoo tämän kokemuksen universaaliuden ironiasta: Ihmisen irrallinen itsetietoisuus ei näe avaruuden yössä paljon itseään pidemmälle, eikä halua luopua itsenäisyydestään. Lapsen mieli on syntyessään vain palanen suurempaa kappaletta, tyhjän taulun massaa, josta lopulta itsetietoisuuden kehittyessä syntyy ihmismieli. Vaikka Naikkarit tulevatkin luoksemme ulkoavaruudesta ja ovat eittämättä jumalia ihmisten keskuudessa, jopa jumalat kaipaavat toista satelliittia lentoradalleen.

Pois en anna vapauttain
Vaan kanssas jaan mä sen
Sitten kun sun vierees löydän lennollain
Niin eroa mä en


– Satelliitti irrallaan

Haluan tässä kohtaa mainita, kuinka sekä analyysissa että metatasolla en pidä Naikkareita, eli Jonnaa ja Eriniä, Jonna Geageana tai Erin Anttilana. Teen tämän erotuksen paitsi selkeyden vuoksi, myös puhtaasti sillä logiikalla, että oikeiden ihmisten julkiset persoonat eivät vastaa ihmisten todellista itseä. Ne ovat hahmoja, jotka on erityisesti pop-musiikin tapauksessa luotu myymään tiettyä idealistista ihmistä. Nämä hahmot, kuten kuuntelija huomaa, muuttuvat konseptien ja musiikkivideoiden kanssa sen mukaan, mitä yleisölle halutaan myydä lyhyellä tai pitkällä ajanjaksolla. Lisäksi, jos olet käynyt yläkoulun, tiedät, että yleisesti runojen ja laulujen analyysissa kertoja ei ole runon kirjoittaja, lausuja tai laulaja, vaan sen sijaan aineeton olemus, jota käsitellään runon puhujana taikka lyyrisenä minänä.

Ellen siis erikseen sitä sano, käsittelen näissä esseiksi kutsumissani tajunnanvirtani hyökyaalloissa Jonnaa ja Eriniä eli Naikkareita lyyrisen minän kuvajaisina, joihin kuulijan mieli voi halutessaan tarrautua. Vaikka saatan myöhemmin puhua tarkemmin Naikkareiden persoonien kehityksestä vuosien varrella, en aio selittää tätä asiaa uudestaan näissä esseissä, ja voin täten viitata tähän ensimmäiseen julkaisuun aina uudestaan tilanteen vaatiessa.

Egotripipi julkaisi tammikuussa 2001 kokoelmalevyn Moulaa!, josta löytyy myös koveri Satelliitista. Sekä levy että edellämainittu kappaleen lainaversio (cover) löytyvät useimmista musiikin suoratoistopalveluista, harmillisesti.

Haluan tehdä myös selväksi, että en ole musiikkikriitikko. Keskityn siis erityisesti näiden kappaleiden lyyrilliseen puoleen, mutta se ei tarkoita, ettenkö ottaisi musiikkia itsessään huomioon. Lyriikat ja musiikki tukevat toisiaan, eikä niitä voi Nylon Beatin tapauksessa erottaa toisistaan.

Jos mielipiteeni Satelliitista ei ole vielä näiden monien sen herättämien ajatusten kautta tullut selkeäksi, kirjoitan siis sen vielä selkosuomella: Satelliitti irrallaan on paitsi yksi Nylon Beatin koko tuotannon huippuhetkistä myös yksi omista suosikkikappaleistani koskaan. Melankolia ja toivo kietoutuvat siinä ainutlaatuisella tavalla, joka on saanut minut lisäämään tämän kappaleen sekä iloiseen että surulliseen soittolistaani, jotka on luotu myöhäisillan tunneryöppyjeni vahvistamiseksi. En kuitenkaan väitä kappaleella olevan suuren yleisön haltioimiseen vaadittavaa singlen tarttuvuutta. Se on kehitetty ensimmäisen levyn ensimmäiseksi kappaleeksi, taidokkaasti ja hienosäädeltynä, kenties hieman suuruudenhullun taitelijan mielessä.

Nylon Beatin ei tarvitsisi aueta näin tyylikkäästi, mutta selkeästi Nylon Beatin musiikin taustalla olleelle tiimille oli tärkeää, että levyä ei aloiteta jo julkaistulla singlellä. Nylon Beat haluaa näyttää, että nuorillekin suunnattu pop-musiikki on taidetta, ja he tekevät musiikkia, koska rakastavat sitä taiteenlajina. Kun musiikki vaimenee Satelliitin lopussa, ihastunut kuuntelija voi vain haukkoa henkeä, kun miettii, mihin levy on tämän johdattamassa. Onko tässä nyt suomalainen pop-levy vailla täytekappaleita, se sekä musiikillisesti että temaattisesti toimiva mestariteos?

Vastaus on ehdoton ”ei”, mutta se ei estä minua kirjoittamasta muutamaa tuhatta sanaa siitä, kuinka paljon minuun sattuu vastata ”ei” tuohon kysymykseen.

Kertoessani Satelliittista kerroin ensimmäisestä kerrasta, jona kuuntelin Nylon Beatin kokonaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ensikosketukseni Nylon Beattiin, eikä edes ensirakkauteni kyseisen levyyn. Tuo ensikosketus tapahtui erään tämän albumin kappaleen ansiosta jo kauan sitten, vuonna 2003 (tai 2004). Isäni oli ostanut jostakin meille karaokelaitteen, johon sai kytkettyä kaksi mikrofonia. Kun silloisen itävantaalaisen kotimme olohuoneen äänentoistolaitteisiin yhdisti tuon karaokelaitteen yhdessä uuden DVD-soittimen kanssa, tuolloin mielestäni monimutkaisella tavalla, sai laulaa sydämensä kyllyydestä noin kahtakymmentä eri hittiä kahdelta eri DVD-levyltä. Toisessa näistä levyistä oli muutama suomalainen kappale, ja yksi niistä oli Nylon Beatin Teflon love.

Nylon Beat – Teflon love tai Teflonlove, sanoituksessa ilman väliä mutta kappaleen nimessä välillä. (YouTube-linkki)

Minä muistan rakastaneeni Teflon lovea. Kappaleen nopea tempo, laulajien nasaaliset äänet ja kertosäkeistön helposti omaksuttava melodia iskivät minuun tavalla, jonka uskon yhä vaikuttavan omaan alitajuntaani: Miksi muuten olisin rakastanut T-Ara:n Roly Polya vuonna 2011, IOI:n Very Very Very:ä vuonna 2017 ja CSR:n Shining Bright:ia vuonna 2023 samalla tavalla kuin rakastin Teflon lovea vuonna 2003? Muistan myös, kuinka äitini ei pitänyt Teflon lovesta ja niinä parina kertana, kun muistan meidän pitäneen idyllisen karaokeiltaman, en koskaan saanut soittaa Teflon lovea kahdesti. Olen pahoillani, äiti, mutta valitettavasti musiikkimaussasi on parantamisen varaa.

Otan kaiken irti mahdollisuuksista puhua purkkapopin ja laajalle yleisölle tuntemattomien K-popyhtyeiden kauniista symbioosista.

Julkaistuttuaan Teflon love oli välitön hitti ja siitä on levytetty useampi eri versio, joista kaksi löytyy debyyttialbumilta. Ensimmäinen on alkuperäinen Teflon love ja toinen on hitaampi ja tummasävyisempi Teflon love – 68 bpm slow motion mix. Näiden lisäksi samana vuonna julkaistiin Teflon love – Radio edit sekä osana singlejulkaisua Teflonlove – 137 denier mix. Maaliskuussa 1998 Nylon Beat julkaisi hitaamman version instrumentaaleihin perustuvan englanninkielisen Eternal Loven osana englanninkielistä debyyttialbumiaan Nylon Moon, jossa oli vielä lisäksi nopeatempoisempi versio kappaleesta, nimeltään Eternal Love – 136 bpm mix, jolla oli eri instrumentaalit kuin alkuperäisellä, nopeatempoisella Teflon lovella. Tämä nopeampi englanninkielinen versio on se, johon marraskuussa 1998 julkaistu korealaisen tyttöidoliyhtye S.E.S.:n koreankielinen versio perustui. Tämänkin kappaleen nimi oli Eternal Love. Tämä ei myöskään ole viimeinen kerta, kun mainitsen S.E.S.:n tässä esseessä. Oikeastaan, on ihmeellistä, että S.E.S. ei ollut ensimmäinen K-popyhtye, jonka mainitsen tässä esseessä.

Vau, siinä oli monta versiota! Teflon love oli laajalti markkinoidun singlen lisäksi lähin asia, mitä ensimmäisen studioalbumin julkaisun jälkeen Nylon Beatilla oli tunnuskappaletta. Sekä sanoitusten että musiikin saralla Teflon love huokuu varhaisen Nylon Beatin tunnetta. Kappale on debyyttilevyn ainoa, jossa mainitaan sana ”nylon”, ja se vielä erityisesti toistetaan osana säettä ”Mä haluun olla Nylon”, josta kehittyi duon iskulause, nimi vuoden 2018 comeback-kiertueelle sekä nimi vuonna 2022 julkaistulle Ylen audiodraamalle Nylon Beatin historiasta. Ilman kontekstia iskulauseen merkitys saattaa kuitenkin jäädä pimentoon monille. Tutkikaamme siis sen merkitystä Teflon lovessa.

Koulussa kanssas kun kohdattiin
minä ihastuin silmiis sinisiin
Ja me yhdessä jäätiin jälkkäriin sun kaa

– Teflon love

Teflon love on ehkä tämän esseen lukijan kannalta kerronnassaan suhteellisen suorasukainen kappale. Tarkoitan tällä sitä, että minä en usko kovin monen lukijan näkemyksen haastavan tässä tapauksessa omaani, mutta se ei ole itselleni tarpeeksi painava syy jättää perusteellisuutta pois. ”Teflon” on brändinimi polytetrafluorieteenille eli sille aineelle, jota käytetään matalan kitkakertoimensa tähden esimerkiksi paistinpannujen pinnoitteena (Wikipedia). Teflon siis estää tarttumisen. ”Nylon” –nykysuomalaisittain nailon – sen sijaan on tekokuitu, joka tunnetaan erityisesti sitkeydestään (myös Wikipedia).

Jo ensimmäisestä säkeestä Teflon loven puhuja menee suoraan asiaan, kuvaten yhtäkkistä ihastusta koulun penkillä. Leikkisä kappale kuvaa minäkertojan ja tämän ihastuksen välistä kevytmielistä suhdetta, joka ei vaikuta koskaan kehittyvän mihinkään muuhun kuin opettajan silmän alla vaihdettuihin paperilappuihin. Rautalangasta vääntäen, ”teflonlove” tarkoittaa siis rakkautta, joka ei tartu. ”Teflonlove” ei satuta eikä tahdo omia ketään, ja se ”sopii minulle” [puhujalle], mutta on kuitenkin ”liikaa” puhujan ihastuksen kohteelle.

Olikohan Naikkareiden sanoittaja Sipi Castrén kuullut temaattisesti samankaltaisen, joskin mietteliäämmän Mariya Takeuchin klassikon Plastic Love ennen kuin kirjotti Teflon loven?

Jos Nylon Beatin kappaleet pistäisi kaikki kronologiseen järjestykseen sen mukaan, millä levyllä ne on julkaistu ja missä ne sijaitsevat kullakin levyllä, Teflon love on Nylon Beatin ensimmäinen ns. ”girlboss” -kappale, jossa kertojan itsevarmuus ja ehkä jopa ylimielisyys tulevat esiin kerronnassa (älkää vielä innostuko, incelit). Ihastuminen on kappaleessa molemminpuolista, mutta toisin kuin voisi olettaa, kertojalle ihastuminen ei ole läheskään niin vakava asia kuin ihastukselle. Kertoja on viehättänyt sinisistä silmistä ja jälki-istuntoseurasta, ja ihastus on jopa vastannut tähän kirjoittamalla rakkaudentunnustuksen kertojallemme, mutta asia ei kuitenkaan etene sen pidemmälle. Kertojamme on innostunut: hän saa huomiota ja palvontaa suloiselta luokkatoveriltaan. Miksei kertoja sitten halua muuta kuin ”teflonlovea”?

Toisessa säkeistössä kertoja tanssii ”hetken” ihastuksensa kanssa diskossa, mutta huomauttaa heti perään, että ei aio heittää pois vapauttaan. Kertoja haluaa pysyä vielä omassa maailmassaan, eikä jakaa sitä kenenkään muun kanssa. Mainitsin aiemmin Satelliitin enteilevän itsenäisyyden ja haavoittavaisuuden kytköstä, jota nuori mieli ei vielä tässä vaiheessa ymmärrä. Toisaalta en myöskään pidä kertojaa sen lapsellisempana kuin ketään muutakaan, joka ei ennen myöhäisempiä nuoruuden ja aikuisuuden kokemuksia ajattele sen kummemmin kouluihastuksen merkitystä osana psykologista kehitystään. Flirttailu, on se sitten halua edetä pidemmälle sen kohteen kanssa tai ei, on kuitenkin varsin yleinen tapa ihmiselle kokeilla omia rajojaan ja laittaa itsevarmuutensa testiin.

Voimme vain arvailla miltä ihastuksesta on tuntunut, kun asiassa ei edetäkään edes ”teflonloven” tasolle. Toisaalta tämä voi olla ylpeä siitä, että on Nylon Beatin tuotannon kronologian ensimmäinen henkilö, joka on saanut pakit Naikkareilta. Kestää vielä kauan ennen kuin pääsemme näistä viimeiseen.

”Jälkkäri” minun kouluaikanani ainakin pääkaupunkiseudulla tarkoitti jälkiruokaa, eikä suinkaan jälki-istuntoa. ”Jälkkä” oli yleisemmin käytetty termi.

Kuten aiemmin esitin, Nylon Beat on kokoelma nuoruuden ensimmäisiä romanttisia ja eroottisia kokemuksia. Siinä missä Teflon lovessa flirttailu tapahtuu jättäen vielä tilaa Jeesukselle, Naparengas on häpeilemättömän fyysinen kuvailussaan, ja aloittaa lähes koko levyn pituisen tarinan kohti nuoren puhujamme ensimmäistä yhdyntää.

Tämä lienee hyvä hetki todeta, että jos idea lapsuutesi levyn eksplisiittisestä seksuaalisuudesta sekä tekstissä että metatasolla häiritsee sinua, suosittelen lukemaan jotain muuta. Ennen kuin lähdet, haluan huomauttaa: Tarkoituksenani ei ole järkyttää tai kiusata. Seksuaalisuus itsessään on mielestäni käsiteltävissä neutraalina aiheena. Se on lisäksi olennainen osa pop-musiikkia, myös nuorille myytynä. Näin on ollut vuosikymmeniä ja näin se tulee olemaan, vaikka tuota musiikkia tuottava ja kuluttava yhteiskunta määrittääkin, minkä sanominen suoraan on häveliästä ja minkä ei.

Mutta vaikka sanon, että seksuaalisuus itsessään on neutraalia, se ei elä tyhjiössä. Jonna ja Erin olivat kumpikin 18-vuotiaita jo yhtyettä muodostaessa, ja lähes kaksikymmentävuotiaita kun Nylon Beat julkaistiin. Fanit, sen sijaan, olivat monesti nuorempia. Itse en ollut edes syntynyt. Minua kiinnostaa se, mitä kuuntelija on oppinut Naikkareilta. Mikä kappaleissa on resonoinut? Mitä kuuntelija on saattanut sisäistää sanoituksesta? Sekä tällä levyllä että muualla Nylon Beatin tuotannossa on kohtia, jotka kuvaavat seksuaalisuutta ja seksiä paitsi kauniina ja tavoittelunarvoisena kokemuksena, myös sotkuisena ja ahdistavana. Hyvä lukija, jos satut olemaan ihminen, joka uskoo, että popmusiikin sanoituksella ei ole väliä tai et muuten vain koskaan ajattele niitä, mielesi ei välttämättä muutu tämän esseen luettuasi. Mutta ainakin saatat ymmärtää kaltaistani kroonista ”yliajattelijaa” hieman enemmän kuin ennen.

Nylon Beat – Naparengas (YouTube-linkki)

Palatkaamme Naparenkaaseen, kappaleeseen, jossa puhuja haluaa heti tehdä selväksi karistaneensa pois lapsuuden rippeet. Jo kaksi ensimmäistä säettä sanovat oleellisen: ”Kaipaan sua, muutit mua / enää lapsi oo mä en”. Jotakin on tapahtunut puhujamme ja kaipauksen kohteen välillä ja puhujamme on mielestään aikuistunut tästä kokemuksesta. Tämä ”jokin” voi olla yksi tai useampi asia.

Ensimmäinen säkeistö keskittyy tunnemaailmaan: Sankareillamme oli ”suhde”, ja nyt he ovat eronneet. Onko kyseessä ollut todellinen parisuhde, ehkä jopa kertojan ensimmäinen sellainen? Toinen säkeistö taas viittaa tuon ”jonkin” olleen fyysinen kokemus, kun kertoja muistelee ”kuumaa suudelmaa” ja haaveilee painautuvansa tunteidensa kohteen viereen vielä kerran. Hänen suurin toiveensa on tuntea taas toisen iho – Onko keskiössä sittenkin fyysinen kokemus?

Naparengas vain
On nyt susta mulla muistonain
Sen annoin vuoksesi sun kerran ihoon lävistää

Naparengas vain
Se yhä hohtaa sulle rakkauttain
Kuin kihlasormuksesta mulle melkein kävis tää

– Naparengas

Vastausta kysymyksiin voi yrittää löytää kertosäkeistöstä. Tuo kappaleen nimikkokoru, puhujamme naparengas, on jäänyt muistoksi suhteesta. Kun yleensä kuuntelen kappaletta, mielikuvani tilanteesta on seuraavanlainen: Puhujamme on kohdannut kesäheilan, ja hetken kirkkaasti palaneen romanssin aikana puhujamme hankki naparenkaan, ilmeisesti heilansa innostamana, ja eron jälkeen puhuja katuu tekoaan. Myönnän, että en osaa sanoa, miksi kaikki tämä on tapahtunut juuri kesällä, mutta Suomen luontoa ajatellen tuntuu loogiselta, että romanssin aikana puhujamme on pukeutunut niin, että naparengas on ollut näkyvillä ulkonakin, koska se käy ”kuin kihlasormuksesta”. Kaikki tämä toimii jo tarinana pop-kappaleelle, joka on tarkoitettu ikkunat auki autossa rallatettavaksi matkalla kohti rantapäivää tai grillibileitä tuolloin vielä harvinaisempina hellepäivinä.

Muutama kohta kappaleesta on kuitenkin vaivannut minua jo pidemmän aikaa, ja esitän nyt vaihtoehtoisen tai pikemminkin täydentävän tulkinnan kappaleesta. Ensimmäinen näistä kohdista on ensimmäisessä säkeistössä, jossa puhuja mainitsee heilan halunneen ”opettaa kaiken” tälle. Toinen kohta on kertosäkeistössä, kun puhuja sanoo ottaneensa lävistyksen heilan vuoksi. Uskon, että Naparenkaan rivien väleistä välittyy aikuistumista toivoneen nuoren hätähuuto.

Puhujamme kesäheila on todennäköisesti ollut jonkin verran tätä vanhempi. Tämä on lisännyt heilan viehättävyyttä puhujan silmissä, ja on kokeneempana voinut olla rohkeampi ja valmis tekemään aloitteen fyysiseen suhteeseen. En nyt sano, että heila olisi groomannut kertojan tai olisi ollut merkittävästi tätä vanhempi, mutta verratessamme häntä levyn muihin ihastuksiin, jotka kuulijan korvaan ovat epävarmoja ja kainoja, on luonnollista, että Naikkarit hakeutuisivat sellaiseen seuraan, jolla on jo kokemusta fyysisestä intiimiydestä. Samalla puhujan käsitys omasta valmiudestaan sellaiseen suhteeseen on saattanut olla liioiteltua, tai tämän rajoja on ehkä koeteltu liian nopeasti toisen toimesta. Kertoja on antanut lävistyksen, ihonsa penetraation, tapahtua, mutta vain koska toinen on sitä pyytänyt.

Naparengas näkyy siis kaikille, merkkinä siitä, että puhujamme kuuluu tai on kuulunut jollekulle toiselle. Se näkyy merkkinä siitä, että tämä on jonkun omaisuutta, ja sitten tämä on jätetty yksin. Puhujastamme on tullut käytettyä tavaraa, eikä hän osaa kuvitella elämää ilman ihastustaan. Puhuja totesi heti kappaleen alussa, että ei ole enää lapsi, ja on muuttunut lopullisesti. Onko tämä katumusta? Vuosia myöhemmin, puhujamme saattaa jälkikäteen katsoa kesäromanssiaan miettien, miksi silloin halusi tulla nähdyksi aikuisena niin nopeasti.

Joka tapauksessa Naparengas on esimerkki alkupuolella esittämäni ihmisen mielen astronomiasta. Kertojamme antoi toisen lähestyä tätä, ja hetken itsenäiset taivaankappaleet kiersivät toisiaan, kunnes niistä suurempi ja vanhempi alkoi erkaantua. Tietoisuuden muuri rikottiin toisen tahdosta, ja itsetunto on haavoittunut.  Pieni tekokuu on yhä suuremman vetovoimassa, ja irti päästäminen vaatii itsetietoisuuden muurin voimistamista.

Meillä taisi olla mökillä tämä kirja. Se ei muistaakseni kertonut ihmismielen muurien rikkoutumisesta, mutta saatan hyvinkin olla väärässä.

Osittain sattumalta, osittain tarkoituksenmukaisesti, olen tässä vaiheessa käynyt läpi levyn kolme ensimmäistä kappaletta kronologisessa järjestyksessä. Satelliitti toimi erinomaisena avauksena tämän esseen teemoille. Hitaamman, kaihoisan ja pohtivan alun jälkeen Teflon love sujahtaa täydellisesti avauksen jälkeiselle paikalle, osoittaen levyn sekä Naikkareiden leikkisän ja flirttailevan puolen alakouluihastuksen raameissa. Ja kuin varkain, Naparengas kyydittää kuulijan ja Naikkarit luokkahuoneen turvallisuudesta kohti riskien ja aikuistumisen maailmaa.

Seuraavassa osassa Nylon Beatin tulkintaa kronologinen järjestys jää pois. Esitän, kuinka Naikkarit ovat fyysisen kosketuksen maistiaisten jälkeen malttamattomia saamaan lisää intiimiyden kokemuksia. Näytän, miten nuoren itsekeskeisyys johtaa toisen satuttamiseen tätä intiimiyttä jahdatessa. Kerron, kuinka puhujamme oppii itse madaltamaan suojamuurinsa, ja lähestymään toista yksinäistä tekokuuta. Ja viimein, katsomme yhdessä atolleilta, kun nämä taivaankappaleet yhdistyvät elämää suuremmassa kokeessa.

Jatkuu esseessä:
Nylon Beat, Nylon Beat (1996) – Osa 2, Kohti kliimaksia




Viitteitä

Castrén, Sipi, ja Kristiina Sydänmaa, sanoitukset. ”Satelliitti irrallaan”. Nylon Beat, esittänyt Nylon Beat. MTV-Musiikki, 1996.

Castrén, Sipi, ja Kristiina Sydänmaa, sanoitukset. ”Teflon love”. Nylon Beat, esittänyt Nylon Beat. MTV-Musiikki, 1996.

Castrén, Sipi, ja Kristiina Sydänmaa, sanoitukset. ”Naparengas”. Nylon Beat, esittänyt Nylon Beat. MTV-Musiikki, 1996.

, , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *