Kasvun kivuliaisuus
Olen tähän asti kuvaillut Nylon Beattia (1996) levyksi, joka heijastaa universaaleja nuorten ensimmäisiä intiimiyden kokemuksia. Vaikka laulukieli on suomi, useimmat kappaleista voisivat sijoittua mihin tahansa 1990-luvun länsimaisen kulttuurin kaanonin tuntevaan maahan vaatimatta suuria sisällöllisiä muutoksia kappaleiden sanoituksiin. Ensimmäiseksi haluan todeta, että Valmis oon vaikka armeijaan on kappale, jonka ”ymmärsin” vasta kaksi vuotta tuon ensimmäisen koko levyn kuuntelukerran jälkeen. Se ymmärrys innoitti minut joulukuussa 2021 luomaan tiedoston nimeltä ”Nylon Beat.docx” – tämän blogin alun ja juuren.
Niiden kahden vuoden ajan kun olin kuunnellut Nylon Beatin kolmea ensimmäistä levyä säännöllisesti, totesin nopeasti debyyttilevyn olevan niistä heikoin tuotos. Jos kirjoitelmani ovat inspiroineet sinut kuuntelemaan Nylon Beatin uudelleen – tai ensimmäistä kertaa – olet saattanut pettyä. Nylon Beat on poukkoileva ja laadultaan epätasainen levy, jossa duon musiikillinen ja lyyrinen identiteetti ovat vielä hieman hukassa. Totesin esseen ensimmäisessä osassa levyn kolmen ensimmäisen kappaleen luovan erinomaisen alun levylle ensikokemuksista, mutta toisessa osassa poukkoilin kappalaiden välillä, jotka tukivat selkeästi luomaani tarinaa levyn lyriikoista ja puhujan kehityksestä. Käsitykseni tästä levystä on jatkanut elämistä ja kehittymistä tämän projektin aikana, ja on mahdollista, että se kehittyy ja muuttuu vielä tämän viimeisenkin osan julkaisun jälkeen.
Valmis oon vaikka armeijaan on ollut minulle levyn haastavin kappale; kappale, johon olen palannut uudestaan ja uudestaan, kun olen yrittänyt kiteyttää ja ymmärtää Nylon Beattia sinä kokonaisuutena, jona se julkaistiin vuonna 1996. Samalla olen miettinyt kappaleen osaa duon diskografiassa ja fanien silmissä vuosien saatossa sekä nykyhetkessä. Kesäkuussa 2024, pari viikkoa esseen ensimmäisen osan julkaisun jälkeen, näin taas uuden perspektiivin Valmiille suoraan Jonnan ja Erinin esittämänä Töölössä, ja jouduin taas uudelleenkalibroimaan suhteeni kappaleeseen. Aloitetaan kuitenkin ensin niistä näkökulmista, jotka jatkavat tähänastista tarkasteluani.
Valmis kertoo pariskunnasta, joka kärsii suomalaisen asevelvollisuuden aiheuttamasta suurimmasta kärsimyksestä ja vääryydestä – inttileskiydestä. Kuvitellaan hetkeksi nuori pari, poika ja tyttö, jotka ovat tavanneet toisensa teineinä. Molemminpuolinen ihastus loistaa ja fyysiset estot ovat jääneet pois. Haaveillaan yhteen muutosta, itsenäisestä elämästä ja aikuisuuden tuomista mahdollisuuksista. Sitten pojan täytyy mennä kutsuntoihin, joissa tälle merkitään palveluksen aloitusajankohta, joka on vielä kaukana (mutta silti turhan lähellä), sekä palveluspaikka, jota erottaa kahden tunnin bussi- tai junamatka pariskunnan kotikaupungista. Nuori parimme on vielä ehkä vuoden rauhassa, mutta tuo vähintään 240:n päivän ero, varusmiespalveluksen vähimmäispituus vuonna 1996, lähestyy vääjäämättä. Nuoren parimme onneksi vuonna 1995 astui Suomen ensimmäisen naispuolustusministeri Elisabeth Rehnin johdolla voimaan laki, joka yhdistäisi kaikki Suomen inttileskiyteen pakotetut pariskunnat: Naisten vapaaehtoinen asepalvelus oli alkanut.
Kun mä intin portille yksin jäin
Olin down, ja katselin ymmälläin
Meidän rakkaus lahjaksi saatua
Mä sen puolesta voisin vaik’ kaatua
Musta tuntui niin
Kun suudeltiin– Valmis oon vaikka armeijaan
Asevelvollisuus ja sen vaikutukset ovat suomalainen sukupolvikokemus sukupuoleen katsomatta. Vaikka kutsunnat vielä vuonna 2024 koskevat vain miehiä, se tarkoittaa kuitenkin puolikasta ikäluokkaa. Jos ei ole itse asevelvollinen, tietää jonkun, joka on.
Puhujamme katsoo, kun hänen rakastettunsa jättää tämän jälkeensä astuakseen kohti maailmaa, jonka aiheuttama kuilu parisuhteelle on tosiasiassa psyykkisempi kuin fyysisempi. Valmis voisi kertoa puhujamme kokemasta kaihosta ja odottelusta, kun rakastettuansa näkeekin vain kahta tai kolmea kertaa kuukaudessa, eikä joka toinen päivä. Jos nuori pariskuntamme olisi asunut yhdessä ennen toisen lähtöä, ehkä kappale kertoisi siitä, miten vaikeaa on keittää aamukahvit yksin ja saapua työpäivän jälkeen tyhjään asuntoon. Sen sijaan Valmis kertoo siitä kuilusta, jonka suomalainen nuori mies aiheuttaa parisuhteessaan, kun viimein saapuu viikonloppuvapaallansa kotikonnuilleen, eikä kykene puhumaan muusta kuin intistä.
En suinkaan syytä tätä hypoteettista nuorta miestä siitä, että Suomen Puolustusvoimat ovat onnistuneet juuri siinä, missä on tarkoituskin. Jos nuori mies ei palveluksen aikaisilla vapaillaan halua puhua kokemuksistaan intissä, olisi järjestelmä epäonnistunut. Sillä ei ole merkitystä, ovatko kokemukset positiivisia vai negatiivisia – tärkeintä on, että varusmies on virittynyt sille taajuudelle, jota tarvitaan sotilaan luomiseen. Missä moni nuori nainen saattaisi alkuvaiheessa antautua kumppaninsa jutuille nyökyttelemiseen, ja sitten myöhemmin päättää vetää rajan niille oman järkensä säilyttääkseen, Naikkarit näkevät tilanteessa mahdollisuuden. Entä jos he voisivat jakaa nämä kokemukset, jotka mies nyt jakaakin jonkun Kariluodon (”Hieno äijä!”), Lehtosen (”On se aika sonni!”) ja Vanhalan (”Se ei sitten koskaan oo hiljaa!”) kanssa. Kun kaksi, viisi sekä kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin miehet lähtevät mökkireissulle muistelemaan noita kasarmilla ja metsän siimeksessä vietettyjä kultaisia päiviä, ei siihen ole Naikkareilla osaa tai arpaa. Eikö kertojallammekin olisi oikeus muistella noita hetkiä? Koska Naikkareita ei tunneta aikailusta tai haikailusta, päätös on ilmiselvä: Miksi puhuja ei itse lähtisi rakkaansa seuraksi portin toiselle puolelle?
Vuokses valmis oon vaikka armeijaan
YKS KAKS!
Yksin en saa mä rauhaa
Kanssas sun lähitaistellaan
YKS KAKS!
Tykit kuin kellot pauhaa– Valmis oon vaikka armeijaan
Valmis oon vaikka armeijaan on jopa tämän levyn standardeilla leikkisä kappale. Musiikki on lapsekasta ja innostunutta, ja sotaa odotetaan kuin lapsille 1800-luvulla esitetyssä kansallisromanttisessa runoudessa. Leikillinen sävy viitannee siihen, että kertojammekaan ei taida ottaa omaa ajatustaan kovin vakavasti. Jos hän menisi inttiin, jopa parivartiovuoro poterossa olisi mahdollisuus romantiikalle. Kertosäkeistössä tykkien pauhu muistuttaa (hää)kelloista, ja pistimen sijasta lähietäisyydelle päässeitä vihamielisen valtion sotilaita tervehdittäisiin suukolla. Pasifistiset Naikkarit selvittäisivät sodat jakamalla rakkautta, kun miehet sitä eivät osaa tehdä.
Tämä teinityttöjen rakkaus-ja-rauha-manifesti on ehkä positiivisin sanoma, jonka Valmiista saa irti. ”Hassut tyttöset ovat kuulleet liikaa poikien juttuja intistä, ja luulevat sen olevan vain hauskanpitoa ja veljeilyä! Mutta mitäpä muuta hameväki saattaisi sodasta ajatella, eiväthän ne siellä kärsi!” Jos myssynsä kotiin jättänyt lukija ei vielä pidä kirjoittajan näkökulmaa kaukaa haettuna, niin hän viimeistään tekee sen kuulleessaan vähemmän imartelevani näkemyksen kappaleesta: Vuonna 1996 Valmiin suuri vitsi oli naisten olemassaolo asepalveluksessa ylipäätänsä.
Suukkoon pistin me vaihdetaan
YKS KAKS!
Yhdessä olla saamme– Valmis oon vaikka armeijaan
Aloittakaamme kuitenkin positiivisemmasta näkökulmasta. Vuonna 1996 saattoi ajatus naisesta palveluksessa olla vieras paitsi monelle miehelle, niin erityisesti monelle naiselle. Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa nuori ihminen Suomessa saattoi vain ihmetellä, miksi asevelvollisuudesta ei luovuttaisi kokonaan. Entä jos naisten vapaaehtoinen asepalvelus johtaisi vain sukupuolta katsomattomaan asevelvollisuuteen, ja sitten kaikkien olisi pakko mennä armeijaan? Esimerkiksi allekirjoittanut oli nuorempana toivonut, että häntä ei koskisi oletus viettää vuotta tuossa miesvaltaisessa maailmassa, sen jälkeen kun oli vältellyt miesvaltaisia ympäristöjä lähes koko elinikänsä. Pienenä lapsena, viellä vailla ymmärrystä patriarkaalisen yhteiskunnan tavasta toimia usein myös miesten etuja vastaan, en myöskään käsittänyt, miksi nainen olisi halunnut mennä vapaaehtoisesti asepalvelukseen. En ymmärtänyt, miksi joku taistelisi sen puolesta, että pääsee tekemään jotain, mitä en ehdottamasti olisi halunnut tehdä.
Mainitsin edellisessä osassa, kuinka Hei – me tehdään ydinkoe on Nylon Beatin ainoa kappale, jossa kertojan sukupuoli tulee esiin tämän itse kuvailemana. Yleensä toisen persoonan sukupuoli tulee ilmi, kun tästä puhutaan ”kundina”, ja kuulijan mieli täyttää Jonnan ja Erinin sukupuolen ja heteronormatiivisen maailmankuvan perusteella, että puhuja on naispuolinen. Myös Valmis kuuluu näihin kappaleisiin, jossa kuulijan tulee ymmärtää kertojan sukupuoli kulttuurillisesta kontekstista, mutta on syytä huomauttaa, että Valmiissa toisestakaan persoonasta ei käytetä missään vaiheessa sukupuoleen viittavia sanoja. Suomalainen kuulija vuonna 1996 oli vasta vuoden elänyt maailmassa, jossa nainen oli saattanut olla asepalveluksessa. Levyn julkaisuhetkenä toukokuussa 1996, yksikään nainen ei ollut vielä reservissä, joten voinen väittää, että kertojamme on tässäkin kappaleessa naispuolinen.
Kun nuori nainen sitten jää rakkaansa lähdettyä yksin ”intin portille”, hän alkaa siinä hetkessä haaveilla rakkaansa seuraamisesta jopa tuohon patriarkaatin kulmakiveen. Nythän se on sallittua, niin miksi sitä ei tekisi? Kertosäkeistössä näemme, kuinka kertoja luo kuulemiensa tarinoiden ympärille mytologiaa ja romantiikkaa aiemmin mainituilla mielikuvilla suukko-pistimistä, tykki-hääkelloista sekä lähitaisteluista rinta rinnan. Sota ei ole vain romanttista, se on intiimiä.
Toisessa säkeistössä kertoja kuvailee yöllistä yritystään löytää rakkaansa. Ajattelin pitkään, että tässä kohtaa kappaletta kertoja olisi kuin olisikin päässyt vapaaehtoiseen palvelukseen, ja hiipii yöllä kasarmilla kundikaverinsa luokse. Tähän tulkintaan lienevät vaikuttaneet ne inttilegendat, mitä itse aikoinani kuulin kumppanuuden etsinnästä aamuöisten kasarmirakennusten kuivaushuoneissa. Koska sanoituksessa kuitenkin viitataan ”huhuiluun”, on todennäköisempää, että kertojamme tarina tapahtuu ulkosalla, jossa erotetut nuoret yrittävät paikantaa toisiaan yön pimeydessä. Kun alipalkattu aliupseeri löytääkin pariskunnan, hän erottaa nämä jälleen. On teoriassa mahdollista, että kertoja olisi tullut siviilihenkilönä etsimään poikaystäväänsä varuskunnan laidalta tai harjoituksen keskeltä metsästä, mutta ainakin jälkimmäinen kohtaaminen olisi ollut vaikeasti toteutettavissa 1990-luvulla, ennen kuin jokaisella oli mukanaan satelliittipaikannukseen kykenevä älylaite (jota ei toki kuuluisi pitää päällä harjoituksessa). Kersantti patistaa kummatkin matkoihinsa, mutta päästää heidät tilanteesta vähällä, ottaen huomioon, että todennäköisimmässäkin tilanteessa – jossa molemmat nuoret ovat palveluksessa samassa varuskunnassa – he ovat kumpikin vähintään syyllistyneet lievään palvelusrikkomukseen.
Koetin tulla yöllä mä luokse sun
Kessu valpas kuuli mun huhuilun
Se mut sieltä karkotti äkkiä
Vaikka vaadin kanssasi häkkiä
Täytyy kestää vaan
Sut pian taas saan– Valmis oon vaikka armeijaan
Siirrytään kuitenkin eteenpäin kirjaimellisemmasta tulkinnasta, ja mietitään, mikä kertojaa voisi viehättää taistelussa. Jos sankarimme kokevat koko maailman olevan heitä vastaan, eikö näiden voimien päihittäminen sodassa olisikin kaunista ja kunniakasta? Keltaisen valtion sotilaat ovat konkreettisempi vihollinen kuin sodan ennallistavat globaalit yhteiskunnalliset rakenteet, ja helpompi käsittää, kuin valtioiden geopoliittiset tavoitteet, jotka aiheuttavat yksittäisille ihmisille surua, menetystä, ja traumaa. Pieni tekokuu on viimein päästänyt toisen kaltaisensa, maailmankaikkeudessa lähes merkityksettömän taivaankappaleen kiitoradalleen, mutta viereisen aurinkokunnan keltainen jättiläinen vetää toista luokseen. Yhdessä satelliittien massat ovat suuremmat, ja heillä on enemmän päätösvaltaa omasta tulevaisuudestaan. Toisaalta, yksittäinen taivaankappale saattaa olla viehättynyt toisen aurinkokunnan suurenmoisuudesta. Jos satelliitti pääsisi osaksi kosmista ekosysteemiä, jossa jokainen kantaa kortensa kekoon suuremman tavoitteen saavuttamiseksi, ehkä avaruuden äärettömyys tuntuisi vähemmän yksinäiseltä.
Näillä vertauskuvilla yritän selittää, kenties turhan monimutkaisesti, miksi asepalvelus vaikuttaa monen sen kokeneen suomalaisen ajatuksiin ja käytökseen niin paljon. Kun kosmoksessa vielä vailla päämäärää leijaileva vasta täysi-ikäistynyt ihminen kohtaa niin tarkkaan määritetyn, voimakkaan, ja rakenteellisesti selkeän oman kulttuurinsa omaavan organisaation kuin Puolustusvoimat, joka vielä kaiken lisäksi pakottaa elämään ohjenuoransa mukaan vähintään puoli vuotta, ei ole yllättävää, kun joukko nuoria miehiä ei kykene hengittämään muuta kuin inttiä. On mahdollista, että monille niistä, joilla ei teini-iässään ole ollut rakkaiden ihmisten verkostoa johon tukeutua, ja jonka kanssa yhdessä kehittää elämälle oma merkitys, tuo rakennetta, lakia ja järjestystä vaaliva sotilaallinen järjestö tuo suurta turvaa. Tämä on se sama voima, joka vie yksinäisiä ihmisiä kohti oikeistolaista ja konservatiivista ajatusmaailmaa (Verstraeten, 2023 & Floyd, 2017) sekä antaa valmiit pakettiratkaisut ja selitykset oman elämän ja maailman ongelmiin syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, ja rehellisesti, miehille. En osaa sanoa, kuka tästä hyötyy pitkällä aikavälillä eniten, mutta sen tiedän, että naiset eivät kuulu voittajiin. ”Hajota ja hallitse” – tuo muinainen strategia on nuorten rakastavaisten pahin vihollinen.
Kun ensimmäisen kerran kuulin Valmiin joulukuussa 2019, oletin sen jäävän unholaan yhtenä Nylon Beatin varhaisemman tuotannon harha-askelista. Jos asettaisin levyn kappaleet paremmuusjärjestykseen (mitä en tule tekemään), se olisi todennäköisesti jossain puolen välin paikkeilla. Valmis on hauska, mutta ei omiin korviini ärsyttävä, toisin kuin viime osassa mainitsemani Lä – Lä – Lä, mutta ei myöskään yhtä tehokas kappaleena kuin Kun kundi pelkää tai Teflon love. Yllätyin suuresti, ja niin ilmeisesti yllättyivät Jonna ja Erinkin, kun fanit äänestivät Valmiin vuoden 2024 Helsinki City Festivalin Nylon Beat comeback-konsertin settilistalle. Kappaletta ei esitetty kokonaisuudessaan, mutta se oli keskimmäisenä osana fanien kolmen toivomuskappaleen potpuria.
Jos vielä uskot minun olevan turhan syvällä myssyni pimeydessä tuodessani esille kuinka Valmis oon vaikka armeijaan kertoo levyn yksinäisyyden ja rakkauden etsimisen poliittisista seurauksista, vielä esseen ensimmäisen osan julkaisun aikana olisin mahdollisesti ollut samaa mieltä. Olisin joka tapauksessa yhdistänyt politiikan kappaleeseen, mutta olisin kenties jättänyt sen kroonisen yliajattelijan piikkiin. Kun sitten Nylon Beatin näkyvästi heteronormatiivista pukeutumista vastustavat taustatanssijat marssivat Valmiin kertosäkeistön tahdissa kantaen sateenkaarilippuja, samalla kun Jonna Geagean ja Erin Anttilan esiintymisasut – reidet paljastavat ja kimaltavat hameet – olivat M05-kurkkusalaatin antiteesi, annoin yliajattelijalle anteeksi. Levyn auttamattomasti suomalaisimman ja poliittisimman kappaleen käsittely vaati aikaa, ja vaikutti siltä, että myös Naikkarit kokivat tarpeelliseksi hälventää yhteydet kappaleen mahdollisiin oikeistolaisiin tulkintoihin ja alatekstiin. Täydellinen kappale se ei ole, eikä siitä vallankumouksellista saa vaikka kuinka yrittäisi, mutta tunsin silti tuossa hetkessä pientä voitonriemua – ja hieman ironisesti – olevani osa jotakin suurempaa ja merkityksellistä.
On aika siirtyä eteenpäin. Mikset mua sä jättänyt oo ja Miksi on niin vaikeaa ovat yhdeksännellä ja kahdennellatoista sijoituksillaan levyn syystäkin unohdetumpia kappaleita. En aio väittää niiden olevan aliarvostettuja mestariteoksia, mutta eivät ne eivät ole luotaansatyöntäviäkään. Viidentoista kappaleen pop-levyllä on todennäköisesti niin sanottuja täytekappaleita, ja nämä kaksi laulua – joita kaikella rakkaudella kutsun Miksi-kaksikoksi (”Miksi nämä ovat niin tylsiä?” / ”Miksei näitä leikattu pois?”) – ovat kuitenkin sanoitukseltaan vertailevan analyysin arvoisia.
Miksi on niin vaikeaa on kappale yksinäisyydestä. Kun Satelliitti irrallaan kertoo rakkauden ja läheisyyden kaipuusta, musiikki ja mielikuvat antavat kuulijan itse virittäytyä mukaan avaruuden äärettömyyteen ja nuoren epätoivoiseen etsintään. Kun Miksi on niin vaikeaa kertoo rakkauden ja läheisyyden kaipuusta, kertoja sanoo: ”Miksi on niin vaikeaa / Minun löytää joku joka rakastaa”. En sano, että kirjaimellisuus on aina huono asia, mutta koen suurta tuskaa muistaessani tämän kappaleen olevan samalla levyllä kuin Hei – me tehdään ydinkoe, Naparengas ja Rakastuin mä looseriin. Pieni yliajattelija sisälläni haluaa kuitenkin antaa tällekin lorulle mahdollisuuden todistaa itsensä minulle, ja minun kauttani, lukijalle.
Miksi on niin vaikeaa
Minun löytää joku joka rakastaa
(Mua vain) Vain mua– Miksi on niin vaikeaa (kirjoittaa hyvä kertosäkeistö?)
Aion nyt olla rehellinen: Lievä inhoni tätä kappaletta kohtaan saattaa johtua siitä, kuinka tunnistan itseni puhujan roolista turhankin helposti. Kertojamme on ajautunut tilanteeseen, jossa parisuhde on kaikki kaikessa. Halu olla yhtä toisen kanssa; tuo yksilöllisyyden muurien rikkominen vain yhdelle toiselle olennolle koko maailmassa – eikö sen saavuttaminen toisi lämmön pienelle tekokuulle kylmässä avaruudessa? Tuntuu siltä, kuin kaikilla muilla olisi jo avain onneen, mutta puhujalle ei koskaan annettu mahdollisuutta käydä lukkosepällä.
Kaipuun tunne voi olla ihmiselle lähes fyysisen menetyksen kaltainen kokemus. Kuin haamuraaja, jota ei koskaan ollutkaan, monet kokevat olevansa kokonaisia vasta löytäessään Sen Toisen. Jos ihmisen käsitys romantiikasta on sielunkumppanuus, joka voi syntyä vain kahden yksilön välille, niin yksilöiden välille jäävä musta aine taas koostuu toivosta ja epätoivosta. Kun nuori ihminen alkaa ymmärtää maailman suuruutta, ja alkaa laskea kuinka epätodennäköistä on löytää se Yksi Ainoa ja Oikea miljardien ihmisten joukosta, tuskastuminen on lähes vääjäämätöntä.
Harhaan mua yksinäisyys vie
Saavu ja näytä mulle tie– Miksi on niin vaikeaa
Kuten perusteellisesti totesimme Valmista kuunnellessamme, yksinäisyys on vaarallista. Se ei vain erota ihmistä muista, vaan saattaa johtaa itseensä ruokkivaan kyyniseen ideologiaan, jonka pysäyttäminen on jo paljon haastavampaa. Vaihtoehtoina on kehittyä tästä ajatusmaailmasta pois (vaikeaa, mutta antoisaa), olla kehittymättä ja vahingossa törmätä suureen rakkauteen (jos olet koskaan tavannut ihmisen, jonka kaikki suhteellisuudentaju katosi sillä hetkellä, kun tämä aloitti parisuhteen, kyseessä saattaa olla tällainen onnekas hölmö) tai olla kehittymättä ja katkeroitua. Nämä katkeroituneet ihmiset joko syyttävät muuta maailmaa tai itseään (joskus molempia) yksinäisyydestään, ja katkeroituminen voimistaa yksilön muureja entisestään, tehden toisia lähestymisen yhä vaikeammiksi.
(Nuori ihminen ei ajattele kovin pragmaattisesti: On oikeastaan todennäköistä, että sielunkumppani voi hyvinkin löytyä jostain läheltä eikä maailman toiselta puolelta, koska tämä lienee jakanut enemmän kulttuurillisia ja sukupolvisia kokemuksia nuoren kanssa kuin suurin osa planeettamme ihmisistä.)
Pyydän lukijaa ottamaan esittämäni ”universaalit” teesit pienin varauksin: Minä tiedän hyvin vähän muista ihmisistä. En tarkoita, että olisin muiden ylä- tai alapuolella, vaan sitä, että voin vain luottaa muiden sanoihin ja tekoihin, joiden kautta arvailen, mitä kertoja on saattanut tuntea Nylon Beatin kappaleessa Miksi on niin vaikeaa. Onko halu ja tarve olla yhtä unelmiensa toisen puoliskon kanssa synnynnäistä, vai jotakin opittua? Yksittäiselle ihmiselle sillä ei ole paljon väliä. Jos olet yksinäinen ja kaipaat parisuhdetta, olosi ei välttämättä parannu siitä, kun joku kertoo sinulle yksiavioisuuden ja ydinperheen olevan kovin myöhäisiä kehityksiä ihmiskunnan historiassa, ja oikeastaan parisuhde ei tule korjaamaan tyhjyyttä sisälläsi, koska yhteiskuntamme on luotu niin, että et voi koskaan olla tyytyväinen, tajuutsä.
Kun olet lyönyt tätä ihmistä nenään, voit rauhoittua ja ehkä jopa todeta, että tämä henkilö ei ole täysin väärässä, mutta monelle ihmiselle kaksisuuntaisen rakkauden tuomaa onnea voisi verrata vakaaseen palkkatyöhön, josta koko tili ei mene pakollisiin kuluihin. Jos rahasi riittävät selviytymiseen mutta eivät elämiseen, ymmärrettävästi haaveilet paremmasta elämästä sellaisella varakkuuden tasolla, että pääset myös nauttimaan elämästä. Samoin myös platoninen rakkaus voi riittää selviytymiseen, mutta suurimmalle osalle maailman ihmisistä se ei riitä elämiseen. Kun ihminen, joka tienaa rahaa elämisrajansa verran, sanoo ihmiselle, joka tienaa rahaa vain selviytymisrajansa verran, että raha ei tuo onnea, saa jälkimmäinen jälleen kokeilla oikean suoransa iskuvoimaa.
Samalla, kun eräs neropatti menee kylpyhuoneeseen puhdistamaan veristä nenäänsä, voimme antaa anteeksi kertojalle tunteidensa sanoittamisen yksinkertaisuuden ja taputtaa tätä olkapäälle. Joskus on tärkeää todeta asiat niin kuin ne ovat, piilottamatta niitä vertauskuvien ja monitasoisen analyysin taakse. Jos minä olisin kuunnellut tätä kappaletta esimerkiksi kolmetoistavuotiaana, olisin todennäköisesti nauttinut sen suorasukaisesta angstisuudesta täysin rinnoin. Olisin myös silti pitänyt sitä hieman tylsänä kappaleena, enkä olisi kuunnellut sitä yhtä usein kuin Satelliittia, vaikka en varmaankaan olisi osannut selittää miksi.
Kontrastina äskeiselle puhujallemme toimii Miksi-kaksikon toinen puolisko, jossa Naikkarit ovat parisuhteessa, mutta ajamassa sitä karille täyttä vauhtia. Mikset mua sä jättänyt oo on eräänlainen antiteesi Teflon lovelle ja Kundille. Kappaleen keskeisenä konfliktina on kertojan romanttinen ja seksuaalinen seikkailunhalu, mutta tällä kertaa kertojamme ei flirttaile sinkkuna, vaan parisuhteessa, ja on tehnyt jo jotain peruuttamatonta.
Mikset mua sä jättänyt oo kertoo nuorten ensimmäisestä suuresta parisuhderiidasta. Kappale alkaa puolustelevasti: jotakin on tapahtunut, tai on tapahtumaisillaan, ja kertoja vaikuttaa loukkaantuneen jostakin, kuten on toinenkin persoona. Kertojaa syytetään ehkä syrjähypystä, tai sen halusta. Hän haluaisi vain ”seikkailla”, ja nyt se on aiheuttanut kuilun rakastavaisten välille.
Sinua turhaan se loukkaa
Kun seikkailla tahdon mä vaan
Sieluni syvältä joskus mä koukkaan
En ehdi mä rauhoittumaan– Mikset mua sä jättänyt oo
Seikkailunhalu tekee Naikkareista Naikkareita. Tuo sama rohkeus ja itsevarmuus, joka on saattanut johtaa kappaleessa esitetyn suhteen syntyyn, kalvaa nyt sisältäpäin. Eikö kappaleen toinen persoona ole ymmärtänyt, että se rohkea flirttailu ei tule loppumaan kuin seinään, vaikka seurusteltaisiinkin? Eikö ole epäreilua asettaa rajat ihmisen luonteelle?
On tärkeää ymmärtää, että saamme kuulla kappaleen konfliktista vain kertojan puolen. Toisessa säkeistössä kertoja myöntää – tai toteaa – kulkeneensa harhaan, ja hukanneen näin parhaan ystävänsä. Kertosäkeistöön mennessä hän jo anoo lupaa jäädä suhteeseen.
Muutos on yhtäkkinen. Jos kertoja on todella vaihtanut puolustelevalta kannalta anteeksi pyynnön aneluun näin nopeasti, se on voinut toisen persoonan silmissä vaikuttaa epäautenttiselta. Kappale jättää paljon kuulijan tulkinnan varaan, mutta väitän, että kertoja antaa itsestään vähintäänkin epäluotettavan kuvan. Kertojan oma epävarmuus, joka Kundissa heijastui flirttailun kohteen miehuuden vähättelemisenä, näyttäytyy tässä heikkouden aseellistamisena. Kun puolustus ei toimi, ääni kellossa muuttuu täysin: Tämä ei ole voinut mitään sille, että on tehnyt pahaa toiselle, koska on halujensa uhri. Kertosäkeistön toistuva mantra, josta kappale saa nimensä, syyllistääkin toista osapuolta. ”Mikset mua sä jättänyt oo”, kun olen niin hirveä ihminen ja tehnyt kaiken väärin. ”Mikset mua sä jättänyt oo”, kun elämäsi olisi niin paljon parempaa jonkun toisen kanssa, vaikka tulen kyllä aina muistamaan sinut.
Voisitko anteeksi antaa
Mä tahtonut en satuttaa
Syyllisyys raskasta mun on kantaa
Jos syliis sun palata saan– Mikset mua sä jättänyt oo
Kolmannessa säkeistössä kertoja anelee anteeksiantoa, ja väittää, että tarkoituksena ei ollut satuttaa toista. Hän vakuuttaa syyllisyyden kantamisen olevan raskasta, ja ehkä jopa itsessään riittävä rangaistus siitä, mitä on ikinä tehnytkään. Viimeisessä säkeistössä muistutetaan, että ”Rakkaus kuitenkin kaikesta määrää / Ja auttaa selviytymään”. Niin myötä- kuin vastamäessä, rakastavaisten tulisi tukea toisiaan, mutta nyt paljon pelätyn vastamäen kohdalla toinen haluaisi luovuttaa? Eikö kumpikin ansaitsisi mahdollisuuden eksyä joskus elämänsä polulta, ja sitten palata takaisin? Kuin isä ottaessaan tuhlaajapojan takaisin luokseen, eikö juuri tällaista kristillistä, pyyteetöntä anteeksiantoa tulisi harrastaa myös parisuhteessa?
Mikset mua sä jättänyt oo
Kun sulle pelkkä pahaa mä tein
Mikset mua sä jättänyt oo
Kun sulta melkein kaiken mä vein
Mikset mua sä jättänyt oo
Ois toisen kanssa helpompi sun
Mikset mua sä jättänyt oo
Oot silti aina mielessä mun– Mikset mua sä jättänyt oo
Jokin kappaleessa tuntuu väärältä. Jos kertojamme ei ole vielä tehnyt mitään, joka ansaitsisi näin suuren reaktion, niin silloin toinen persoona on mahdollisesti itsekin osasyyllinen suhteen epäterveellisyyteen. Entä jos toinen persoona syyttääkin kertojaa siitä, että tällä on fantasioita suhteen ulkopuolisista henkilöistä? Silloin toisen persoonan epävarmuus olisi epäilemättä suurempi ongelma. Syntejä voi katolilaisesti tehdä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein, ja saamani kasvatuksen mukaisesti pelkkä syntisen teon kuvittelu on itsessään synti. Kuitenkin suurimmalle osalle Nylon Beatin yleisöä ajatus siitä, että esimerkiksi toisen ihmisen himoitseminen on lähes yhtä paha ”teko” kuin fyysinen pettäminen, saattaa olla vieras. Jos toisista ihmisistä fantasiointi ei vähennä sitä tunnetta, joka kertojallamme on toista persoonaa kohtaan, miksi olla huolissaan?
Tähän kaikkeen on helppo jäädä jumiin. Selkeää on, että kommunikaatio näiden kahden nuoren parisuhteessa on epäonnistunut. Mikä sopisi paremmin levylle ensimmäisistä romantiikan kokemuksista, kuin ainakin yksi kohtalokas riita? Kumpikaan ei ole vielä kypsä ihminen, ja siinä suhteessa kertoja on oikeassa, että elämää etsiessä tulee tehtyä vääriä valintoja. Pariskuntamme, ovat he lopussa eronneet tai eivät, vielä harjoittelevat toisen huomioonottamista. Ihminen oppii kovin tehokkaasti kantapään kautta, ja jos ei uskalla tehdä virheitä, on onnistumisissakin jotakin heikkoa tai puutteellista.
Emme kuulijoina voi tietää kumpi on ollut enemmän tai vähemmän väärässä, emmekä tiedä miten riita päättyy. Lopussa kertosäkeistön viimeinen säe ”Oot silti aina mielessä mun” toistetaan neljä kertaa, musiikin hiipuessa pois. Ehkä viimeiset säkeet lausutaan toisen persoonan selälle, joka loittonee, jättäen Naikkarit yksin sängyn reunalle nyyhkyttämään. Ehkä ne ovatkin vain riidan ja kyynelten hiipumista toisen rinnalle, anteeksiantoa ja synninpäästöä odottaessa. Joka tapauksessa meidän pieni tekokuumme on päässyt elämässään uudenlaisen tilanteen äärelle. Miksi on niin vaikeaa kuulostaa vielä rakkautta kokemattoman ihmisen turhautumiselta, kun taas Mikset mua sä jättänyt oo kertoo siitä hetkestä, kun sen rakkauden kokenut ihminen on tavalla tai toisella menettämässä otettaan toisesta puoliskostaan. Häntä alkaa pelottaa paluu maailmaan ilman parisuhteen tuomaa fyysistä ja psyykkistä intiimiyttä, ja yrittää kävellä heikkojen jäiden läpi kohti rakkaansa laivaa, sen sijaan että palaisi rannalle odottamaan uutta venettä. Lopulta jää pettää alta, ja Naikkarit hukkuvat tuohon yksinäiseen maailmaan, jossa he jo ymmärtävät läheisyyden tarpeen ja merkityksen omassa elämässään.
Nylon Beatin (1996) toiseksi viimeinen kappale kertoo erosta. Kreisi oon kerää kaiken albumin varrella kerätyn epätoivon, menetyksen ja himon vielä viimeiseen crescendoon, joka Ydinkokeen lailla ahdistaa räjähtävällä voimallaan. Samankaltaisuuksia löytyy myös esimerkiksi Naparenkaasta, jossa puhuja kituu myös menetettyään ”kihlattunsa”, joka opetti tälle seksuaalisen maailman saloista. Kontrastina toimivat sekä Miksi on niin vaikeaa että levyn aloittava Satelliitti irrallaan, joissa toisen kaipuu on hennompaa ja ujompaa. Kreisi oon nostaa Nylon Beatin seksuaalisen eetoksen pois siltä tasolta, missä se on ollut suurimman osan debyyttilevystä: Miksi enää piilotella lapsenomaisuuden takana, kun jo Ydinkokeessa tavoiteltiin sitä aikuisen eroottista voimaa, joka tulee määrittämään heti seuraavasta levystä lähtien yhtyeen lopullisen kuvan suomalaisessa mediassa.
Mut ota huomioon
Tää on kuin uskontoo
Sun koukussas mä oon– Kreisi oon
Älkäämme kuitenkaan hypätkö asioiden edelle. Kreisi oon ei ole ronskein kappale tällä levyllä – se kunnia menee niille kahdelle kappaleelle, joita en käsittele tässä esseessä laisinkaan – mutta se tuntuu Ydinkokeen vierellä levyn raaimmalta kappaleelta. Naikkarit huutavat rakkaansa nimeä tämän lähdettyä, ja saamme duon ensimmäisen vertauksen riippuvuuden ja rakkauden välillä. Kertojaa palvoo tunteidensa kohdetta jumalana, ja kokee lähes fyysistä menetystä kun ei saa olla kiinni rakkaassaan. Kun Aristofanes esittää Platonin Pidoissa teoriansa eroottisen rakkauden syntymästä yhden olennon kahtiajaolla (mahdollisesti vitsinä), saatamme ymmärtää eron fyysisyyden. Myös raamatun luomiskertomuksessa nainen luodaan miehen kylkiluusta, ja näin ollen he sukupuoliyhteydessä tulevat jälleen ”yhdeksi lihaksi” (toki mieluiten vain avioliiton sisällä). Ihminen on vuosituhansia yrittänyt selittää tätä alkukantaista halua, joka voi johtaa järjenvastaiseksi miellettyihin tekoihin. Ilman ruokaa ihminen ei selviä, mutta ilman rakkautta kylläkin – se ei vain välttämättä ole elämää, on puute mistä rakkauden muodosta tahansa.
Kreisi oon kun haluan sua
Rakastuinko kerran liikaa?
Syliis tahdon antautua
Enkä muita voisi tsiigaa– Kreisi oon
Kreisi oon on ainoa nopeatempoinen kappale koko levyltä, jossa verbit ”rakastaa” tai ”rakastua” esiintyvät traagisesti ilman minkäänlaista vastakaikua. Yksilöllisyyden muurit on laskettu alas, toinen on päästetty sisään, ja edes hetken verran kertojamme on ollut yhtä toisen kanssa. Mutta toinen on vetäytynyt pois, ja jättänyt nuoren kosmiseen yksinäisyyteen jälleen kerran. Tällä kertaa edes muurit eivät suojele kylmältä, ja se yli-itsesuojeleva vaisto, jonka lapsi oli ympärilleen kasvattanut, uhkaa palata vielä voimakkaampana kuin ennen. Toisen kappaleen vetovoima on vielä voimallinen sen etääntyessäkin. Vaikka puhuja on toiselle vain ”ilmaa”, sillä ei ole väliä – antaisipa tämä edes murusen itsestään maisteltavaksi, pitämään veden kielellä.
Kreisin äänimaailma tuo teollisella kylmyydellään mieleen koneiston, joka käy ylikierroksilla. Nylon Beat, se duo, saapui Satelliitissa planeetallemme jostakin kaukaa, ja nyt tuo avaruusalus lähestyy hajoamispistettä. Nylon Beat, tämä albumi, vertaa nuoren seikkailua rakkauden kentällä vieraan planeetan tutkimiseksi. Kuinka usein sitä teininä tunteekin olevansa kuin avaruusolio, vieraana muiden ihmisten maailmassa ja jopa omassa ruumissaan?
Emme voi koskaan tietää, miltä todella tuntuu olla toinen ihminen. Me olemme itsemme, ja muut taas ovat osa muuta maailmaa. Vaikka he liikkuisivatkin ”oman” tahtonsa mukaisesti, emme voi todella tietää, eikö heitä ohjaisi jokin toinen, ylempi taho. Yhteiskunnassa suunnistamisen kannalta toisen ihmisen ajatusten ja mielen aitoudella ei ole väliä – heidän sanansa ja tekonsa puhuvat mielensä puolesta – mutta tällaisina sydänsurun tuoman epätoivon hetkinä ihminen saattaa muistaa loputtoman yksinäisyyden, joka häntä ympäröi.
Kun Naikkarit siis laskeutuivat Satelliitissa ihmisyyden tasolle, se tarkoitti tuon ikuisen yksinäisyyden hyväksymistä. Se tarkoitti ylpeyden, kateuden ja himon hyväksymistä osana ihmismaailmaa, ja osana kasvua. Se tarkoitti hyvän ja pahan tiedon puun hedelmästä haukkaamista, tekoa, joka huomaamatta kasvattaa lapsen aikuiseksi ja eläimen ihmiseksi.
Kun perisynti on tarttunut Naikkareihin, he eivät voi palata paratiisiin. Aikuinen ei voi enää palata lapseksi, ja kiellettyä hedelmää ei voi puraista ehjäksi. Nuori hyvästelee paratiisin ja astuu kohti avointa, vierasta planeettaa.
Kaikki ei ole kuitenkaan menetetty. Yksinäisyys on yhä läsnä, mutta yksin ei tarvitse olla. Tarkkaavainen nuori huomaa kolikossa kääntöpuolen, ja sisäistää, ennemmin tai myöhemmin, että kaikki muutkin ovat saman kosmisen yksinäisyyden ympäröimiä. Tässä on mahdollisuus: Hän voi kohdata toisen ihmisen omassa yksinäisyydessään, madaltaa jälleen mielensä muurit, kivi kerrallaan, ja kohdata ymmärryksen. Ja pienen hetken he voivat elää yhdessä, omassa paratiisissaan.
Olen sanonut Nylon Beatin alkaneen tyylikkäämmin kuin sen tarvitsisi. Vuosien kuuntelun ja reflektion jälkeen, voin ilokseni todeta, että levy myös loppuu tyylikkäämmin kuin sen tarvitsisi. Pieni taivas ei saata olla yhtä monisävyinen kuin Satelliitti irrallaan tai yhtä tarttuva kuin Rakastuin mä looseriin, mutta sen ei tarvitse olla. Levyn viimeisessä kappaleessa tunnemyrskyn jälkeinen ”pieni taivas” on seesteinen ja laulajiemme äänet helliä. Sydämen syke ja taakse jätetyn avaruusaluksen moottori tahdittavat tätä aikuisen lapsen kehtolaulua.
Meidän kahden maailmaa
Ei voi haavoittaa
Meille riittää rakkaus
Ja pieni taivas vaan– Pieni taivas
Kun sanon Pienen taivaan olevan tyylikäs lopetus, minä myös tarkoitan sitä. Olemme tämän matkan aikana käsitelleet montaa asiaa, yksinäisyydestä seksiin, sukupuolesta asepalvelukseen, ja kaipuusta himoon, mutta silti Pieni taivas onnistuu vaivattomasti punomaan yhteen nämä kroonisen yliajattelijan monet juonet.
Sä koetat aina esittää
Vähän enemmän
Mut mulle riittää kun sain ystävän– Pieni taivas
Ehkä hieman odottamattomasti, Pieni taivas sisältää levyn selkeimmät viittaukset yhteiskunnassa himoitun maskuliinisuuden tavoitteluun. Kappaleessa puhutellaan jotakuta, joka yrittää aina esittää vähän enemmän ja omistaa vähän isompaa. Hän on sokaistunut yhteiskunnan lupauksista: Jos vain olet vahvin (psyykkisesti ja fyysisesti) ja omistat eniten, niin sinusta tulee suurmies, jota kaikki rakastavat.
Huomautettakoon, että Pieni taivas ei myöskään ota tekstissä kantaa puhujan tai toisen persoonan sukupuoleen. Voittajan roolista haaveilevan ei tarvitse olla mies – rooli on vain luotu kutsuvammaksi heteromiehille, koska tämän yli-ihmisen parhaat puolet sattuvat heijastamaan läntisen maailman perinteisesti maskuliiniseksi miellettyjä luonteenpiirteitä. Nämä piirteet voivat houkutella ketä tahansa, mutta kuten esseen toisessa osassa selitin, on kappaleen ympäröivän kulttuurisen kontekstin kannalta helppo tehdä olettamus toisen persoonan miehuudesta.
Kertoja, kenties Looserin sanoman sisäistäneenä, vakuuttaa toiselle persoonalle, että ei ole tarpeen olla voittaja. Jos he vain ovat omat itsensä toistensa kanssa, he voivat olla onnellisia. Muihin vertailu ja mahdottoman ideaalin tavoittelu tuovat vain kurjuutta.
Kun ihmiset kohtaavat toisensa, heidän välinen vetovoimansa mahdollistaa yhteisen lentoradan ympärillä kiertämisen. He ovat viimein, Satelliitin sanoituksen mukaisesti, toistensa lentoradoilla, ja luoneet siihen yhteisen maailmansa. Naikkarit ovat oppineet, että rakkauden kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa. Avaruudessa on äärettömästi tilaa ja se rakkaus, jonka yhden kanssa jakaa, ei sivuuta tai tuhoa toisen kanssa luotua rakkauden tilaa. Taivaankappaleet kiertävät kaikki toisiaan, mutta kahden kappaleen välinen suhde on ainutlaatuinen. Pieni taivas on se maailma, joka syntyy nuoren ja tämän rakkaan välille – se on rauhan satama, jossa voi hetken tuntea olevansa taas lapsuuden muistojen paratiisissa, mutta nyt säännöt tulevat heiltä itseltään, eivätkä jostain ylempää.
Nylon Beatin aikana Naikkarit ovat rakastuneet, mutta eivät vielä rakastaneet. Puhuja on luonut itsensäkin kanssa pienen taivaan, jossa on hiljalleen oppinut rakastamaan itseään. Toinen persoona ja puhuja voivat olla yksi ja sama henkilö, kun nuori on oppinut löytämään sen, mikä muissa, ja itsessä, on rakastamisen arvoista.
Se riittää että kuuntelee
Hiljaa, eikä muuta tee
Me rakkaudesta pienimmästä
Tehdään suurempaa– Pieni taivas
Kuten totesin, jokaisella on potentiaali luoda oma pieni taivaansa jokaisen toisen ihmisen kanssa. Naikkarit luovat kappaleessa myös paratiisin itsensä ja kuuntelijan välille. Naikkarit sanovat ymmärtävänsä Sinua, kuuntelijaa, ja muistuttavat, että tätä levyä kuunnellessa välillenne on rakentunut suhde. Nylon Beat (1996) on sekä aika- että avaruuskapseli, ja Kuulija voi aina palata tuohon hetkeen jähmettyneen Nylon Beatin luokse jakamaan jälleen tuon pienen maailman.
Ennen kuin aloitin tämän kolmiosaisen esseen kirjoituksen, olin vahvasti sitä mieltä, että Nylon Beat (1996), olisi duon toiseksi paras levy, jos kappaleet olisivat paremmassa järjestyksessä ja osa karsittu pois. Mieleni on muuttunut kirjoitusmatkan aikana: En ottaisi pois kappaleita enkä koskisi niiden järjestykseen. Hybrikseni on ottanut takapakkia, ja haluan antaa teoksen olla sellainen kuin se on. Minulla oli vielä kaksi vuotta sitten voimakas näkemys siitä, miten kappaleet soljuisivat paremmin yhdestä toiseen, mutta kun nyt katson sitä listaa, koen pienimuotoista häpeää. Ajattelin silloin, että julkaisisin soittolistan kaikille nähtäväksi, mutta olen päättänyt pitää sen omana tietonani.
Me haluamme nähdä toisemme, aidosti ja oikeasti. Haluamme nähdä toistemme muurien taakse, ja haluamme saada lohtua siellä sikiöasennossa makaavasta lapsesta, joka on antanut tekokuun leijailla päämäärättömästi. Se Toinen, jota olemme etsineet, ei voi löytyä, ennen kuin on löytänyt Itsensä oman egonsa takaa, ja uskaltanut siten paitsi raottaa oman mielensä muuria, niin näyttäytyä askel kerrallaan muulle maailmalle. Aikuinen on kuoriutunut, ja nyt edessä ovat sen tuomat mahdollisuudet ja haasteet. Nuori on ihastunut ja rakastanut, ollut ujo ja ollut uhkarohkea, häneen on sattunut ja hän on satuttanut – mutta nyt hän tietää, että aina on paikka, jonne palata.
Levyn kaksikymmentäkuusi sekuntia kestävässä loppusoitossa avaruusaluksen musta laatikko lähettää viimeisen viestinsä niille kuulijoille, jotka ovat selvinneet tämän kasvukertomuksen loppuun. Nämä viimeiset sanat kiteyttävät Nylon Beatin (1996) sanoman:
Hei, me ollaan Jonna ja Erin
Ja me halutaan nähä sut– N-Files (outro)
Viitteitä
Asikainen, Risto, sanoitukset. ”Pieni taivas. Nylon Beat, esittänyt Nylon Beat. MTV-Musiikki, 1996.
Castrén, Sipi, ja Kristiina Sydänmaa, sanoitukset. ”Mikset mua sä jättänyt oo”. Nylon Beat, esittänyt Nylon Beat. MTV-Musiikki, 1996.
Castrén, Sipi, ja Kristiina Sydänmaa, sanoitukset. ”Miksi on niin vaikeaa”. Nylon Beat, esittänyt Nylon Beat. MTV-Musiikki, 1996.
Castrén, Sipi, ja Kristiina Sydänmaa, sanoitukset. ”Valmis oon vaikka armeijaan”. Nylon Beat, esittänyt Nylon Beat. MTV-Musiikki, 1996.
Floyd, Kory. ”Loneliness Corresponds with Politically Conservative Thought”. Research in Psychology and Behavioral Sciences, vsk. 5, nro 1, elokuuta 2017, ss. 13–21. Semantic Scholar, https://doi.org/10.12691/rpbs-5-1-3.
Nylon Beat. ”N-Files (outro)”. Nylon Beat. MTV-Musiikki, 1996.
Vainio, Ilkka, ja Risto Asikainen, sanoitukset. ”Kreisi oon”. Nylon Beat, esittänyt Nylon Beat. MTV-Musiikki, 1996.
Verstraeten, Johan. ”Loneliness, Socio-Political Crisis and Extreme Right Populism: A Challenge for Christian Churches”. International Academy of Practical Theology. Conference Series, vsk. 3, 2023. iapt-cs.org, https://doi.org/10.25785/iapt.cs.v3i1.936.
Mietintämyssyn alta 
Vastaa